Koulu on yhteiskunta pienoiskoossa. Siellä näkyy samoja ilmiöitä kuin yhteiskunnassa yleensä. Kun suuri joukko ihmisiä on yhdessä, täytyy sopia yhteisistä pelisäännöistä. Koulussa pelisäännöt koskevat tapaa, miten olemme toinen toistemme seurassa, miten noudatamme aikatauluja, miten pidämme huolta toimintaympäristöstämme ja miten ylipäänsä huomioimme toinen toisemme. Säännöt on laadittu yleisen viihtyvyyden ja turvallisuuden vuoksi ja niiden taustalla on aina yhteinen etu. 

Yhteiskunnassa laajemmin yleistä turvallisuutta koskevat säännöt on kirjattu lakiin. Sääntöjen ja lakien noudattamista edellytetään kaikilta ja niiden noudattamatta jättämistä myös valvotaan ja noudattamatta jättämisestä seuraa rangaistuksia. Usein annetaan kuitenkin  mieluummin suosituksia kuin määräyksiä koska valvonnan organisointiin kuluisi kohtuuttomasti resursseja. On myös ajateltu ettei sivistysvaltiossa tarvita niin paljon sääntöjä ja valvontaa  kun voidaan luottaa sivistyneen ihmisen omaan ajatteluun. Vai voidaanko?  

Kulunut pandemiavuosi on tuonut useita surullisia esimerkkejä siitä, että terveysviranomaisten vahvoista suosituksista huolimatta jotkut ovat katsoneet oikeudekseen toimia mieluummin omaan harkintaan nojautuen ja omaan napaan tuijottaen kuin huomioida tilanteen vakavuuden edellyttämä yhteinen etu. Useimmissa tapauksissa on näkynyt selkeästi myös se, ettei tunnuta edes ymmärtävän, mistä koko pandemiassa on kyse?  

Omapäinen, vastuuton toiminta, on kolahtanut myös omaan nilkkaan mutta valitettavan paljon myös ulkopuolisia on joutunut kärsimään tästä ajattelemattomasta itsekkäästä toiminnasta.  

Pandemiasuositusten pitäisi olla vuodessa jo varsin hyvin sisäistetty. On hämmentävää ettei kokonaiskuvaa pandemian leviämisen estämiseksi hahmoteta. Väsyminen rajoituksiin on  ymmärrettävää, mutta kaikkien etu edellyttää sitä, että nyt toimitaan vastuullisesti ja noudatetaan ohjeita. Näin toimien saadaan tartunnat laskemaan niin, että kesällä elämämme on vapaampaa ja voimme nauttia toinen toisemme kohtaamisesta. Ravintolat ja pienemmät tapahtumat saavat laajemmat mahdollisuudet  toimintaansa ja ylipäänsä yhteiskuntamme toimintaedellytykset pääsevät  palautumaan normaaliksi. 

Koulussa me jatkamme varmasti sääntöjen kyseenalaistamisen lähitaisteluja. Se oikeus nuorisolle sallittakoon mutta meidän aikuisten toiminta tulee olla vastuullista. Sooloilun ja rajoitusten kyseenalaistamisen aika ei ole nyt. Eikä ylipäänsä tässä asiassa. Näytetään me aikuiset mallia siitä, miksi yhteiskunnassa on hyvä noudattaa ohjeita ja miten kannamme itse vastuun omasta käytöksestä. 

Anne Laatikainen